keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mukulakivisillä kaduilla

Soitin tänään Maistraattiin ja mies poistettiin ruokakunnasta. Se oli se virallinen termi. Viime viikolla ilmoitin sähköpostilla miehelle, että näin tehdään, jos hän ei itse siirrä kirjojaan pois. Ei ollut siirtänyt. Aikaa olisi ollut ja pankkitunnukset ovat mukana, joten olisi voinut sen tehdä. Ennen viimeviikkoista riitelyä mies pyysi, että ilmoitan ennen kuin teen mitään tämmöistä. En nyt sitten ilmoittanut, kun ystävällisetkin yhteydenotot johtavat uhkauksiin oikeuteen haastamisesta.

Tästä kuitenkin juontui mieleeni se, että milloin asiat ovat omissa käsissä ja milloin eivät. Siellä se mies maleksii mukulakivisiä katuja (oletan, että ulkomailla aina on sellaisia katuja), juo taukojuomaa katukahvilassa, kuvaa nähtävyyksiä, liehittelee naisia. Ja kotimaassa, tietämättään, on nyt koditon, asunnoton, valtion rekisterissä ilman osoitetta. Postit palautuvat lähettäjälleen. Yhteiskunnan silmissä hän on kadonnut.

Kun se, joka aina on huolehtinut, lakkasi nyt oikeasti huolehtimasta. Maksuhäiriömerkintä ja luottotietojen menetys, kohta suljettu puhelin. Kohta varmaan haastemiehenkin etsimä, kunhan ne elatusasiat laitan sinne käräjille. Ja kaikki tämä siellä mukulakivillä kävellessä ja vihellellessä.